Andy McCoy on suomalainen rockikoni, joka tunnetaan parhaiten Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristina ja pääasiallisena lauluntekijänä. Tällä hetkellä hän elvyttää yhtyettä Michael Monroen kanssa uudella kokoonpanolla, julkaisee uudelleen vuoden 2019 sooloalbuminsa 21st Century Rocks, tekee uutta musiikkia, esiintyy aktiivisesti ja puhuu avoimesti menneistä tapahtumista – kuten kritiikistään Vince Neiliä kohtaan vuoden 1984 Razzlen kuolemaan johtaneen onnettomuuden vuoksi.
Elämä ennen musiikkia
Andy McCoy, oikealta nimeltään Antti Hulkko, syntyi vuonna 1962 Pelkosenniemellä Lapissa. Hänen elämänsä ei ollut koskaan tavallinen: lapsuus kului Suomen ja Ruotsin välillä, kahden kulttuurin ja musiikkimaailman keskellä. Hänen isoisänsä, romanimuusikko, opetti hänelle flamencokitaran saloja – vaikutteen, joka myöhemmin sekoittui hänen sähkökitaransa riffien sekaan.
McCoy muisteli kerran:
Opin kitaran soiton isoisältäni. Hänellä oli mustalaissielu, ja ehkä perin sen levottomuuden.
1970-luvun lopulla McCoy sukelsi pää edellä Suomen punk-skenen ytimeen. Hän perusti kapinallisen Briard-yhtyeen ja saavutti myöhemmin mainetta Pelle Miljoona Oy:n kitaristina – yhtyeen vuoden 1980 albumi Moottoritie on kuuma on yhä suomalaisen punkin klassikko. Kuuntele albumi täältä:
Mutta McCoy halusi enemmän – jotakin kansainvälistä, näyttävää ja vaarallista.
Hanoi Rocksin synty
Vuonna 1980 McCoy yhdisti voimansa karismaattisen Michael Monroen kanssa perustaakseen Hanoi Rocksin, yhtyeen, joka mullisti eurooppalaisen rockin. McCoyn sävellystyyli ja kitarointi – punkin raakuutta ja melodista charmia – muodostivat bändin selkärangan.
Yhtyeen varhaiset albumit, Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks (1981) ja Oriental Beat (1982), toivat sille kulttimainetta Euroopassa ja Japanissa. Vuonna 1983 rumpali Razzle liittyi kokoonpanoon ja täydellinen kemia oli syntynyt.
He olivat kaaosta ja karismaa – tupeerattua tukkaa, kajalia ja sydäntä pysäyttäviä riffejä. McCoy sanoi myöhemmin:
“Me olimme bändi ennen kuin tuollaisille bändeille oli sääntöjä. Emme sopineet mihinkään muottiin – siksi meidät muistetaan.”
Vuoden 1984 albumin Two Steps from the Move piti tehdä heistä maailmanlaajuisia tähtiä. Mutta joulukuussa 1984 tragedia iski: rumpali Razzle kuoli auto-onnettomuudessa Los Angelesissa. Mötley Crüen Vince Neil oli ratissa. Tapahtuma mursi Hanoi Rocksin nousun.
McCoy puhuu menetyksestä yhä surun ja katkeruuden sekaisena:
“Razzle oli perhettä. Se onnettomuus ei tappanut vain häntä – se tappoi koko bändin.”
Vuonna 1985 Hanoi Rocks hajosi. McCoy oli murtunut – mutta ei valmis luovuttamaan.
Vaeltajan vuodet
1980-luvun lopulla McCoy uudisti itseään kerta toisensa jälkeen. Hän perusti The Cherry Bombz -yhtyeen ja myöhemmin The Suicide Twinsin, joissa hän kokeili akustisia ja blues-vaikutteita. Vuonna 1988 hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Too Much Ain’t Enough ja kiersi hetken Iggy Popin kitaristina – Pop ihaili hänen katukovaa soittoaan.
McCoysta tuli myös ensimmäinen suomalainen artisti, joka sai kultalevyn Yhdysvalloissa, kun Samantha Fox levytti hänen kappaleensa The Best Is Yet to Come.
“Kirjoitin sen kappaleen huvin vuoksi, ja yhtäkkiä minulla oli kultalevy Amerikassa,” McCoy nauroi myöhemmin.
1990-luvun alussa McCoy muutti Los Angelesiin ja johti hard rock -bändiä nimeltä Shooting Gallery, joka kiersi jopa Kissin kanssa. Rock-elämä ei päästänyt irti, mutta luovuus pysyi elossa.
Vuoden 1995 sooloalbumi Building on Tradition palautti hänet Suomen listoille ja single Strung Out nousi kotimaiseksi hitiksi. Samaan aikaan hänen vaimonsa Angela Nicoletti – Johnny Thundersin serkku – liittyi hänen Live Ammo -bändiinsä taustalaulajaksi.
Hanoi Rocksin paluu
2000-luvun alussa nostalgia ja keskeneräiset asiat kohtasivat. McCoy ja Michael Monroe yhdistivät voimansa uudelleen ja herättivät Hanoi Rocksin henkiin uusilla jäsenillä. Paluualbumi Twelve Shots on the Rocks (2002) sai kultaa Suomessa. Seuraavat levyt, Another Hostile Takeover (2005) ja Street Poetry (2007), osoittivat, että kipinä ei ollut sammunut.
Mutta vuosikymmenten kiertueiden ja myrskyjen jälkeen McCoy ja Monroe päättivät lopettaa huipulla. Hanoi Rocks soitti viimeiset konserttinsa 2008–2009, päättäen lähes 30 vuotta kestäneen tarinan.
“Olemme vieneet tämän niin pitkälle kuin voimme. Nyt on aika poistua hymyillen,” McCoy sanoi jäähyväiskeikalla.
Taide, raittius ja todellinen McCoy
Hanoi Rocksin jälkeen McCoy ei hidastanut – hän vain vaihtoi vaihdetta. Hänestä tuli maalari, muotisuunnittelija ja satunnainen tv-hahmo, esiintyen muun muassa Big Brother Finlandissa vuonna 2013. Hänen taiteensa – värikästä, kaoottista ja usein itseironista – on myyty loppuun näyttelyissä ympäri maan.
Hän julkaisi myös lisää musiikkia: Soul Satisfaction (2018), 21st Century Rocks (2019) ja Jukebox Junkie (2022), cover-albumin, joka syntyi David Bowien neuvosta.
“Bowie sanoi minulle kerran: ‘Jos ikinä kyllästyt, tee cover-levy.’ Niin tein.”
Vuonna 2023 McCoy julkaisi 21st Century Rocks -albuminsa uudelleen Cleopatra Recordsin kautta ja kuvaili sitä “viskissä marinoituneeksi, nikotiinilta haisevaksi rock’n’rolliksi” – eikä hän liioitellut.
Rakkaus, menetys ja perintö
McCoyn yksityiselämä on ollut yhtä värikäs kuin hänen uransa. Hän on ollut naimisissa kahdesti – ensin Stacy Maisonneuven kanssa, jonka kanssa hänellä on poika, ja myöhemmin Angela Nicolettin kanssa, jonka kanssa avioliitto kesti vuoteen 2021. Kaikesta huolimatta McCoy on korostanut, että perhe ja ystävyys pitävät hänet maan pinnalla.
Hänen musiikillinen siteensä Monroeen on säilynyt vahvana. Vuonna 2022 alkuperäinen 1980-luvun Hanoi Rocks -kokoonpano – Monroe, McCoy, Yaffa, Nasty Suicide ja Gyp Casino – esiintyi yhdessä ensimmäistä kertaa neljään vuosikymmeneen Monroen 60-vuotisjuhlassa Helsingissä. Yleisö repesi riemuun, ja McCoy, ikuinen kaaoksen runoilija, hymyili kajalin takaa.
“Joskus huomaa, ettei aika tapa hyvää musiikkia – se vain antaa sille enemmän sielua,” hän sanoi suomalaiselle medialle keikan jälkeen.