Rakkaalla kotimaallamme on kerrassaan monimutkainen ja kiehtova suhde rahapeleihin. Tämä suhde on juurtunut syvälle, ja moni onkin leikkimielisesti lausunut kiinnostuksen kolikkopeleihin tulevan meillä suoraan äidinmaidosta. Niin hauskaa kuin asiasta onkin laskea leikkiä, ilmiöllä on valitettavasti myös selvät nurjat puolensa.
Tämä artikkeli tutkii maamme kansalaisten sekä rahapelaamisen monitahoista suhdetta muun muassa historiallisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta näkövinkkelistä.
Rahapelien historia Suomessa
Rahapelaamisella on Suomessa pitkä, vähintäänkin vuosikymmenien päähän ulottuva historia. Toki pitkälti joka puolella maailmaa on pelattu kaikenlaisia uhkapelejä jo ammoisista ajoista, ja esimerkiksi Kiinan muuriakin huhutaan rahoitettaneen kenosta saaduilla tuotoilla. Tällä kertaa käännämme kuitenkin katseemme tiukkoihin faktoihin esihistorian ja kuulopuheiden sijasta.
Valtaosa lukijoistamme varmasti tietääkin, että Suomessa on vallinnut rahapelien suhteen monopoli aina 1940-luvulta saakka. Tuolloin perustettiin RAY eli Raha-automaattiyhdistys, joka sittemmin on monien vaiheiden jälkeen tullut tunnetuksi nimellä Veikkaus. Vuosikausia Veikkauksen keräämiä tuloja on käytetty tukemaan lukuisia valtiollisia projekteja ja esimerkiksi erilaisia kulttuuri-, urheilu- ja yhteiskuntahankkeita. Yhteen aikaan puhuttiin myös niin sanotuista hyvän tahdon peleistä, kun osa tuotoista suunnattiin kotimaiseen mielenterveystyöhön.
Veikkaus on siis jo pitkään ollut ainoa sallittu toimija suomalaisessa rahapelikentässä ja tarjonnut kansalaisille valtion sääntelemiä rahapelivaihtoehtoja monopoliasemansa takaa. Rahapelejä löytyy edelleenkin lähes jokaisesta kaupasta ja huoltoasemalta, joissa niitä pelaavat päivittäin sadattuhannet suomalaiset. Peliautomaattien lisäksi erittäin suosittuja ovat myös loton ja kenon kaltaiset kuponkipelit sekä toinen toistaan kekseliäämmät ja värikkäämmät raaputusarvat.
Rahapelaaminen levinnyt myös nettiin
Kotimaisten peliautomaattien lisäksi moni suomalainen hakee peleihinsä vauhtia myös ulkomaisilta nettikasinoilta. Vaikka Veikkauksella onkin monopoli kotimaan rajojen sisällä, ei se ulotu nettiin saakka. Näinpä moni suomalainen kääntyy nettikasinoiden puoleen tavallista kattavampien pelivalikoimien ja suurten bonusten toivossa.
Mikäli asiakkaat päättävät pelata kasinoilla ja tallettaa Zimplerillä, ovat rahansiirrot poikkeuksellisenkin nopeita. Voitot pystyy tällöin saamaan tilille toisinaan jo muutamissa minuuteissa.
Modernit nettikasinot mahdollistavat pelaamisen kotona tai missä tahansa muuallakin älypuhelimen välityksellä.
Rahapeleillä suuri sosiaalinen ja kulttuurinen vaikutus
Suomalaisten ja rahapelien läheistä suhdetta voitaneen osittain selittää maan kulttuurilla ja ilmastolla. Suomen pitkät ja pimeät talvet sekä suhteellisen pieni asukasluku ovat lisänneet yhteisöllisyyttä ja epäilemättä kasvattaneet sisällä nautittavan viihteen tarvetta. Pimeä aika ja kaamos nekin kurittavat kansaamme, joka tarvitsee epätoivoisesti iloa ympärilleen. Rahapelit osaltaan lisäävät yhteisöllisyyttä pelaajien kokoontuessa kioskeille ja muihin sosiaalisiin tiloihin nauttimaan jännittävistä pelihetkistään.
Maailman mittakaavassa on myös mielenkiintoista, kuinka avoin suomalainen yhteiskunta on pelaamista kohtaan. Monissa muissa maailman maissa pelaaminen koetaan selvästi paheellisempana – tai jopa syntisenä – toimintana.
Useimmissa maailman maissa peliautomaatit on piilotettu hämäriin, yksityisiin tiloihin, joihin vain aikuisilla on pääsy. Suomessa puolestaan rahapelaamisen ikäraja oli niinkin matala kuin 15 vielä vuoteen 2011 saakka. Moni tällä hetkellä aktiivisista rahapelaajista on siis päässyt aloittamaan niin sanotun pelaajauransa jo verrattain aikaisin eli alaikäisenä.
Lisää hyväksyttävyyttä ja huomiota rahapelit ovat saaneet Suomessa siitä, että niitä pyörittää nimenomaan valtion omistama yritys. Kyseessä ei siis ole mikä tahansa epämääräinen yksityinen toimija, vaan uhkapelaamisella on maassamme vallan kahvassa olevien poliitikkojen hyväksyntä.
Rahapelit ovat rahasampo valtiolle
Suomen valtion rahapelimonopolista on ollut maallemme kiistatonta taloudellista hyötyä. Veikkaus tilittää valtion kassaan vuosittain valtavan summan rahaa, jolla edelleenkin tuetaan monia eri toimialoja, kuten urheilua, kulttuuria ja terveyspalveluja. Rahapelaamisen taloudellinen vaikutus on siis kiistatta maallemme merkittävä..
Valitettavasti rahapeleistä saadulla taloudellisella hyödyllä on myös hintansa. Vuosien varrella Veikkausta on kritisoitu muun muassa aggressiivisista markkinointistrategioistaan sekä maassamme rehottavista rahapelien haittavaikutuksista. Uhkapelituotteiden avoin mainonta on ymmärrettävästi herättänyt huolta riippuvuuden lisääntymisestä ja sosiaalisista haitoista.
Mielenkiintoista on sekin, että EU-lainsäädännön mukaisesti ainoa syy suomalaisen rahapelimonopolin sallimiselle on juurikin vastuullisen pelaamisen edistäminen ja sitä kautta rahapelihaittojen ehkäiseminen.
Peliongelmat ja rahapeliriippuvuus iso ongelma
Yksi haastavimmista asioista Suomen suhteessa rahapeleihin on peliongelmien ja -riippuvuuden yleisyys. Rahapelaamisen jatkuva läsnäolo arjessa ja aktiivinen mainonta ovat johtaneet rahapeleihin liittyvien ongelmien korkeaan määrään suomalaisten keskuudessa.
Myönteisenä edistysaskeleena voidaan nähdä viimeaikainen kehitys, jossa Veikkaus on vähentänyt peliautomaattejaan julkisista tiloista. Samanaikaisesti kolikkopeleissä on otettu käyttöön pakollinen tunnistautuminen, minkä myötä itsensä voi sulkea näin halutessaan pelien ulkopuolelle aiempaa helpommin.
Lopuksi
Suomen suhde rahapeleihin on aina ollut monimutkainen, eikä tilanne todennäköisesti tule muuttumaan. Ongelmana on ennen kaikkea tavallisen viihdepelaamisen ja haitallisen ongelmapelaamisen erottaminen toisistaan. Osalle pelaajista kyseessä on lähinnä elämään lisää jännitystä tuova harrastus, kun taas toisten elämään ilmiö aiheuttaa valtavia ongelmia. Hieman samanlainen on toki tilanne myös alkoholin ja muiden päihteiden ja paheiden osalta.
Tärkeintä on, että rahapelejä pelata päättävät asiakkaat pitävät huolta toimintansa vastuullisuudesta. Koskaan ei tulisi pelata pelejä enempää kuin mitä on varaa hävitä. Tulen tavoin myös rahapelit voivat olla kelpo renki, mutta huono isäntä.